Koirahieronnasta

                        Tarina koirasta

Ihmisen terveysongelmien hoitaminen on varsin selkeää. Jos sinulla on esimerkiksi SI-nivelestä (risti-suoliluunivel) aiheutuvia kipuja, niin menet lääkärin PUHEILLE ja sinua hoidetaan. Koirien maailma on tutkitusti hiukan erilainen. Koira ei välttämättä näytä kipuaan, ei ainakaan "juttele" siitä ihmisille. Koiranomistajan on osattava "lukea" koiraansa, hänen on huomattava milloin kaikki ei ole kunnossa. Ongelmat voivat kasvaa kivun lisääntymisen myötä. Pieni ontuminen takajalassa jää usein huomaamatta ja ajan kuluessa koiran liikkuminen muuttuu. Painopiste liikkeessä tulee eturaajoihin, jolloin etujalkojen ja lapojen kuormitus lisääntyy. Kuukausien, vuosien jälkeen koko koiran ryhti ja liikumistapa voi muuttua. Ennen niin vilkas ja iloinen koira ei enää hyppääkään sohvalle tai autoon, vaan hakee ponnistuspaikkaa. Portaiden kulkeminen vaikeutuu, normaali ravi vähenee ja koira alkaa peitsata (saman puolen raajat liikkuvat samanaikaisesti) tai muuttaa ravinsa helposti laukalle. Koira vaikuttaa apaattisemmalta, välttää kosketusta tiettyihin kehonosiin, ehkä koiran sosiaalisuus vähenee. Koira venyttelee entistä enemmän tai lopettaa venyttelyn lähes kokonaan. Koira on levoton tai vaihtaa jatkuvasti makuuasentoaan ja voi toistuvasti kirputtaa tiettyä kohtaa kehossaan. Koira on jäykkä rasituksen tai levon jälkeen, askelpituus lyhenee, aktiivisuus vähenee - tässä "koiratarinassa" oli vain muutamia esimerkkejä ongelmista, joita voidaan hieronnalla lieventää


  Milloin koiraa ei hierota eli koirahieronnan kontraindikaatiot

- akuutit traumat (revähdykset, murtumat, ruhjeet ja avohaavat), eläinlääkäri kertoo milloin                  hieronta voidaan aloittaa tukihoitona

- tulehdukset (bakteerit, virukset, sienet)

- tiineet nartut

- kasvaimet tai syöpä

- sydämen vajaatoiminta

- keskushermostoperäinen halvaus

- ei heti rokotuksen jälkeen

- tietyt lääkitykset

- sairas koira esim. kuume >>> sairas koira viedään eläinlääkäriin


            Vammojen ennaltaehkäisy ja kokonaisvaltainen hyvinvointi

Usein koira tuodaan hierontaan vasta eläinlääkärin lähetteellä tai eläinfysioterapeutin suosituksesta. Hieronnalla olisi paljon helpompaa ylläpitää terveyttä, kuin hoitaa sairautta tai jo syntynyttä vammaa. Monet koiraharrastajat ja työkoiranohjaajat ovat tämän huomanneet, ja huoltavat koirakaveriaan. Koiran käyttäessä hajuaistiaan ja lihaksiaan, esimerkiksi pitkäkestoisessa jänis- tai hirvijahdissa, on kokonaisrasitus erittäin suuri. Yleensäkin korkealla viettialueella toiminen vaatii koiralta paljon, niin fyysisesti, kuin psyykkisesti. Huolehtimalla hyvin lihaskunnosta ja -huollosta voi koiran palautuminen nopeutua, suoritukset parantua ja kokonaiskäyttöikä pidentyä. Vanhenevissa koirissa, olipa koira sitten sohvaperuna, näyttelykoira tai agility-championi, hieronnan yleisvaikutukset näkyvät kaikista selvimmin. Kuten ihmisillä, niin koirillakin, terveys ja hyvä olo vaikuttavat myös henkiseen hyvinvointiin ja yksilön kokonaisolemukseen. Onnellisen omistajan on helppo pitää ja kouluttaa mahdollisimman tervettä ja onnellista koiraa!